sunnuntai 17. elokuuta 2014

Elokuussa

Niin se aika rientää, ei ehdi kuulumisia päivitellä tai edes ottaa kuvia. Heti elokuun vaihtuessa juhlittiin Lounan 9v. synttäreitä. Alla kuvia kakuista. Juhlat järjestettiin pienellä varotusajalla, enkä ehtinyt paljon suunnittelemaan tarjoiluja sen kummemmin.





Puinnit on alotettu ja aletaan olemaan jo voiton puolella. Jouni onkin kyllä tehnyt sellasia aamusta-yöhön päiviä koko viikon.



Tuiskun jalat on jo paremmat, tiistaina kengittäjä kävi laittamassa sairaskengän myös toiseen etujalkaan. Kävely alkaa olla parempaa ja muutaman raviaskelenkin näkyi ottavan. Rosiella ratsastettiin pitkästä aikaa, on viettänyt lomaa Tuiskun kaverina koko Tuiskun sairastelun ajan ja maha on kyllä sen näköinen, että on keskitytty syömiseen. Onneksi kunto tuosta nousee taas äkkiä, kun päästään takaisin päiväjärjestykseen.



Tänään on paalattu olkia ja kohtalaisen kuivina saadaan pois pellolta. Ajoin traktorin pellolle, Luukas harjoitteli ajamista ja paalien keräämistä paalipihdeillä. Siellä ne veljekset päästeli kahdestaan ja saivat kerättyä ison kasan paaleja! Todella omituiselta tuntui katsoa vaan vierestä.



Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle <3

Laitan kuvia myös Instagramiin, joten sieltä näkyy myös kuulumisia esimerkiksi #herralassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti