torstai 5. helmikuuta 2015

Remontissa on edistytty ihan hyvää vauhtia. Ulkovuoraus on melkeen jo purettu. Jokapuolelta on paljastunut kauniita, terveitä hirsiä. Ainoastaan talon etusivulla alimmainen hirsi oli laho niin paljon, että se joudutaan vaihtamaan. Tähän käytetään perinnerakentajaa ja homma tapahtuu luultavimmin lauantaina. Sen jälkeen aletaan laittamaan tuulensuojalevyjä ja puutavara uuteen ulkovuoreenkin on jo tilattu. 


Myös sisällä on alotettu remontti. Tuvasta on paljastettu hirsiä jo kolmelta seinältä. Kauniita tapetteja paljastui ja näistä jää mallit säästöön tuleville sukupolville. Hirret on kauniit myös sisältäpäin, muutamista kohdista on valitettavasti kavennuksia tehty, kun on levytetty hirret piiloon..mutta onneksi vain muutama kohta.


Eteisen kaunistelematon luukki tässä alhaalla. Eteinen on ollut kaksiosainen, väliseinän paikka näkyykin vielä tuossa katossa. Eteinen uusitaan kokonaan, samoin kun pesutilat ja wc, joiden ovet näkyy tässä vasemmalla. Sauna otetaan kokonaan pois ja siirrytään taas ulkosaunan käyttöön. Nämä remontit on ajankohtasia vasta kun alakerta on muuten remontoitu. Ja mielellään kesäaikaan niin on peseytyminen vähän helpommin järjestettävissä.


Tälläinen tapetti on ollut tuvan seinissä ihan ensimmäisenä.


Tähän loppuun kerron vielä, että eilen saapui pieni söpöläinen kotiin. Villapossu Viktor tuli meille isojen tyttöjen sulhaseksi. Viktor on vielä niin pieni, että on omassa karsinassa tallissa, eikä ole tyttöjä vielä nähnyt. Keväällä pääsee sitten joko tyttöjen kanssa samaan aitaukseen tai ainakin kärsäkosketukseen. Kuvia laitan kun ehdin kuvailemaan.

Myös surua mahtuu elämään.. Reino-pupu löytyi tänään kuolleena häkistään.. ei ehtinyt edes vuoden ikään. Luultavasti joku hengitystietulehdus :(



1 kommentti:

  1. Onpa hyvännäköistä hirttä!

    Laitahan kuvia Viktoristakin kun kerkiät, niin saan taas kadehtua täällä ruudun takana.

    VastaaPoista