sunnuntai 4. elokuuta 2013

Sunnuntaina

Tänään on kitketty keväällä istutettu mansikkamaa, sekä kasvimaalta (heinikoista) etsitty kylvettyjä kasveja. Kitkeminen on jäänyt melkein kuukaudeksi ja kasvimaa on se näköinen. Kesäkurpitsasato jäi ihan olemattomaksi samoin kun retiisit söi joku tuholaismato heti alkuunsa. Porkkanaa, salaattia, tilliä, persiljaa, pinaattia ja sipulia on riittänyt yli tarpeen..täytyy yrittää jotain saada sieltä vielä talvenvarallekkin.

Kukot ja kanaset ovat saaneet ulkoilla koko päivän vapaana, Paavo, pääkukko kävi tutustumassa autoon kun ovi oli auki ja nuorimmainen nukkui siellä päiväuniaan. Uusi keväällä syntynyt kukko sai tänään nimekseen Pietari.






Mies on kaatanut heinää koko päivän ja 10 hehtaaria odottaa paalaamista. Huomenna olisi sitten sen vuoro. Minä olen vielä kotona lasten kanssa keskiviikon. Torstaina alkaa koulut ja nuorimmainen kulkee sitten mukana töissä, kun isommat on koulussa. Täytyy harkita sitten hoitopaikan hakemista syksymmällä, jos tuntuu hankalalta.


 


Tuiskun haava näyttää jo vähän paremmalta. Pistäminen on hankalaa, mutta on vielä onnistunut. Saan joka kerran jälkeen ihmeellisen nokkosihottuman käsiin ja jalkoihin, olisiko joku stressireaktio?! Häviävät alle kymmenessä minuutissä kun pistäminen on ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti