perjantai 18. lokakuuta 2013

Syyslomalla

Syysloma lähenee loppuaan, lomaa on pystytty pitämään aika hyvin, jos ei lasketa puhelimessa puhumista. Tehtiin pieni reissu Jyväskylään ja käytiin KoneAgriassa. Koiratkin pääsi lomalle mukaan. Lomalla aloitettiin myös uusi harrastus geokätköily. Kolme kätköä jo löydettiin. Jyväskylästä löytyi upeita maisemia, metsäreittejä ja lenkkipolkuja vaikka kuinka paljon.








 Käytiin myös Seinäjoella kummitytön synttäreillä ja sitten on oltu ihan vain kotona ja tehty kotihommia..siivousta, järjestelyä ja eläinten kanssa olemista. Hevosten kaviot on vuoltu, kiitos Toivolan Korpi-Ratsuihin. Rosie ja Tuisku ovat saaneet nauttia hieronnasta, kiitos Saija Sääskölle. Pieni haaveri sattui myös ja Lounalta murtui peukalo ladon katolta hypätessä. Kuun lopussa uusi lääkäriaika ja röntgen. Tekevälle sattuu ja meillä sattumiset osuu aina tälle tytölle. Tähän asti on selvitty ruhjeilla ja mustelmilla, tämä oli ensimmäinen murtuma.

 

Lisäksi on tehty Apinarataa. Rata on ollut jo pari vuotta tuolla takapihan metässä, pururadan keskellä. Mies serkkunsa kanssa ovat sen tehneet ihan omaan käyttöön. Nyt tehtiin vähän uusia kivoja juttuja. Rataa saa käyttää, jos joku tuonne joskus eksyy, mutta käyttö tietysti omalla vastuulla. Mukavaa olisi, jos tästä olisi iloa muillekkin :)
Kuvat on vähän sumeita, oli sen verran jo hämärää kuvatessa.











Eläinjoukko on meillä myös lisääntynyt kahden tallikissan verran. Mauri-Iisakista ja Sulosta juttua, kun muistan ottaa kameran talliin mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti