perjantai 28. maaliskuuta 2014

R niinku Reino


Tässä meidän uusin tulokas Reino. Reino on ranskanluppa ja parin kuukauden ikäinen. Aivan ihana pikkuinen. Isona tällä tulee olemaan painoa n. 5kg eli kasvaa vielä hurjasti. Harkinnassa on Reinolle jossakin vaiheessa kiva ranskanluppa tyttöystävä :)






maanantai 24. maaliskuuta 2014

Lähde vaellukselle - ei näin!

Innostus vaellukseen tuli viime viikon sunnuntaina. Samana iltana tietenkin päätettiin 2.3 km kokemuksella, että viikon päästä lähdetään matkaan ja kierretään 59km lenkki kahdessa päivässä. Maanantaina sitten rinkkojen ja retkikeittimen ostoon, aika edullisesti selvittiin, rinkoiksi ostettiin samallaiset Savotta merkkiset rinkat, joissa hinta-laatu suhde oli kohdillaan. Koitin toki selkään myös Fjällrävenin yli 300 euron rinkkaa. Koko viikko suunniteltiin ja pakkailtiin rinkkaa ja yritettiin saada sopimaan kaikki oleellinen.

Lauantaina sitten matkaan koirasalmelta päämääränä Valvatin autiotupa. Ensimmäiset 10 kilometriä säädettiin mun rinkkaa, välillä ei kulkenut henki, kädet ei liikkuneet tai ne laahasivat maata, saaden minut näyttämään neandelilaiselta alkuasukkaalta. Keli oli aivan mahtava ja maisemat hienot. Eläimiä ei nähty, kaakattavaa riekkoa lukuunottamatta, mutta tuoreita jälkiä kylläkin. Sen verran hauskaa meillä oli, että eläimetkin olivat katsoneet parhaaksi ottaa hieman etäisyyttä.









Ensimmäinen ruokatauko pidettiin Sysilammella, retkikeittimellä pastaa sienikastikkeessa ja vähän leipää siihen sivuun. Kahvitkin keitettiin ja sitähän tuli meille kolmelle jaettuna, kaikille noin kolme ruokalusikallista.


Viimeiset 10 km olivat minulle liikaa, sattui lonkkiin, polviin ja jalkapohjiin. Jouni kantoi munkin rinkkaa välillä omansa lisäksi ja viimeiset kilometrit oli ihan kamalat ilman rinkkaakin. Jos olisin kantanut oman rinkkani viimeiset kilometrit, olis varmaan ollut pimeä, ennen perille pääsyä. 


Perillä Valvatin autiotuvalla. Ensiksi tuvan lämmitykseen ja ruokaa napaan. Minestronekeittosta ei tullut kenenkään suosikki, mutta sillä kertaa kattila kuitenkin tyhjeni. Seuraavaksi suuntasimme saunan lämmitykseen ja veden kantoon kaivolta. Ilta alkoi hämärtyä ja kun miesväki pääsi saunasta oli jo ihan pimeää. Iltapalaksi pönttöuunissa paistettua makkaraa ja makuupussiin nukkumaan. Nukkuminen taisi olla kaikilla vähän niin ja näin.

 Aamu kuitenkin tuli ja kuuden maissa kömmimme ylös tulien laittoon ja puuron keittoon. Heti aamulla tuli jo selväksi, että minä en ainakaan pysty kävelemään rinkka selässä 30 kilometriä. Hetken siinä jahkailtiin ja päädyttiin siihen, että joku saa tulla meidät hakemaan. Pieni lenkki ilman rinkkoja tehtiin lintutornille ja sitten ruoan jälkeen autokyytiä vastaan rinkkojen kanssa. Viimestään tässä vaiheessa tiesin, että päätös oli oikea. Muutaman kilometrin jälkeen askel oli jo tosi raskas.


Reissu oli kaikesta huolimatta hauska ja onnistunut. Ylitin itseni vaikka matka jätettiinkin puolivälissä kesken. Kipinä vaellukseen on sytytetty. Ensi kerralla viisaampana reissuun!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Salamajärven kansallispuistossa

Tänään on vietetty retkeilypäivää Salamajärven kansallispuistossa, Koirasalmella. Ilma oli keväinen ja aurinkoinen, mutta todella kylmä tuuli haittasi välillä. Kierrettiin lyhin lenkki, vasankierros 2.3km. Lenkin jälkeen sytytettiin nuotio ja paistettiin makkarat kodassa. Kuvat puhukoon puolestaan.













tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tämä on Haaste!




Sain haasteen Harmaan torpan emännältä, kiitos :)


Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.



11 asiaa minusta

1. Hukkaan hanskoja ja villasukkia jatkuvasti
2. Tykkään siivota ja ahdistun sotkuisesta kodista
3. Täytän 31 vuotta tässä kuussa
4. Haluaisin käydä Astrid Lindgren maailmassa
5. En voi sietää kateellisia ihmisiä, kenenkään onni ei ole toiselta pois
6. Luulen olevani tehokas tekemällä montaa asiaa samaan aikaan
7. Tykkään mootorisahan ja vasta kaadetun puun tuoksusta
8. Olen horoskoopiltani oinas
9. Minulta on kuollut pari vuoden aikana neljä tätiä 
10. Minulla on pikkuveli ja pikkusisko
11. Olen onnellinen



Papan tekemän sian kyydissä


Ensimmäisenä koulupäivänä

Rippipäivänä


Harmaan torpan emäntä kysyi:

1. Mitä haluaisit tehdä isona? Toivon saavani hoitaa eläimiä ja viljellä maata jatkossakin. 
2. Mikä on kaukaisin paikka jossa olet käynyt? Ruotsi-Viro-Rovaniemi ympyrän sisällä on pyöritty koko elämä :D
3. Mikä on hyödyllisin taito, jonka osaat? Maalaisjärjen käyttö
4. Mikä on turhin taito, jonka osaat? Pystyn pitämän nenän sieraimet kiinni imemällä ilmaan sisäänpäin
5. Mikä on mieluisin tapasi viettää sunnuntaiaamua? Olla lomalla, jolloin kukaan ei lähde navettaan. Kiireettömyys ja hyvä aamupala.
6. Mitä haluaisit saavuttaa viiden vuoden sisään? Toivon että kasvihuone olisi pystyssä siihen mennessä ja monta muuta keskeneräistä projektia
7. Mikä tekee sinut iloiseksi juuri nyt? Lasten uni ja hetki omaa aikaa
8. Kenen luo haluaisit mennä talkoilemaan? Tällä hetkellä ja tällä työmäärällä en valitettavasti kenenkään luo
9. Ketä haluaisit kiittää tänään? Ystäviä, jotka toivat hyvää ruokaa  
10.Mikä on tärkein tavarasi? Tietokone 
11.Hyötyliikunta vai kuntosali? Hyötyliikunta. Miehen kanssa haaveillaan omasta kuntosalista tuohon navetan päätyyn



Tällä kertaa en jatka haastetta eteenpäin. 

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Metsätöissä

Nyt on pari päivää tehty metsähommia. Pieni suikale pellonreunassa on laitettu sileäksi.. tarkoitus olisi sitten ojaa kaivaa vähän uusiksi toisesta kohtaa. Eilen satoi vettä ja vähän ikävä keli olla metsähommissa. Tänään taas oli ihan mahtava ilma ja aurinkokin oikeen lämmitti. Mukavaa hyötyliikuntaa! 






Kaamea karvanlähtöaika :)

Tänään oli myös mahtava sää ratsastukseen ja tehtiinkin 7 kilometrin lenkki. Rosien kanssa oli vähän erimielisyyksiä, välillä suunnasta ja välillä vauhdista..oli jännittynyt ja säpsähteli millon mitäkin. Loppujen lopuksi lenkki sujui kuitenkin hyvin, Rosiekin rentoutui ja itellekkin jäi reissusta hyvä fiilis.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hiihtolomalla..

Hiihtoloma alkaa olemaan loppusuoralla ja pari päivää tässä on tehty pientä töihin paluuta..navettatöillä ei oo oltu kuitenkaan.  Lomalla on touhuttu kaikenmoista, oltu laskettelemassa, käväistiin kirpparireissulla Vaasassa ja loppuaika on touhuiltu kotosalla. 

Tein pari päivää sitten mysliä, huomattavasti kyllä parempaa, kun kaupan versiot. Alunperin ohjeen oon löytänyt kemikaalicocktailin sivuita ja siitä muokannut sen mukaan mitä on kaapeista löytynyt. 

Mysli

kookosöljyä
hunajaa 
kaurahiutaleita
pellavansiemenrouhetta
erilaisia pähkinöitä kokonaisena ja rouhittuna
kurpitsansiemeniä
pellavansiemeniä
auringonkukansiemeniä
seesaminsiemeniä
kuivattua nokkosta
tyrnirouhetta
karpalorouhetta
gojimarjoja
inkamarjoja
karpaloa
mustikkaa
puolukkaa
rusinoita
banaanilastuja
täysjyväriisimuroja

Sulatetaan desi kookosrasvaa ja n. 3 rkl hunajaa kattilassa. Tähän lisätään kaurahiuteleet, pähkinät ja siemenet. Laitetaan uunipellille 175 asteeseen n. 15 minuutiksi paahtumaan. Annetaan hetki jäähtyä ja lisätään loput aineet. Valmista nautittavaksi.






Tänään on heiluttu moottorisahan kanssa ja tehty ens talvelle polttopuita. Välillä on juotu kahvit laskiaispullilla, paistettu nuotiolla makkarat ja opetettu Katri-Helenaa kulkemaan riimussa. Ja sitten tietenkin korjattu  parituntia halkomaruuvia, joka saatiin toki kuntoon, kunnes meni parin puun jälkeen uudestaan rikki. Haettiin sitten pikkusen turvallisempi versio lainaan, jospa huomenna saataisiin urakka loppuun.. 



Veljekset ajelulla. Voiko pikkuveli enää onnellisemmalta näyttää?



Työturvallisuus?