sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Perunat peltoon ja pupu pihalle

Naapurista lainattiin kalusto perunan kylvöön. Kyllä oli helppoa, pari vuotta takaperin tein saman homman lapiolla kaivaen! 





Reino pääsi viimein pihalle.



Illalla käytettiin koiria uimassa ja syötiin jätskit.





torstai 22. toukokuuta 2014

Saunasta kasvihuoneeksi osa 4. ja muita pihakuvia

Kasvihuone on nyt tässä vaiheessa. Kattotuolit on paikallaan ja oon maalannut noita rakenteita valkoseksi. Lankut loppui kesken ja niitä on haettu lisää ja maalasin myös ne pikku apurin kanssa. Kennolevyt on tulleet jo pari viikkoa sitten. Nuo päädyt on vielä mietinnässä mistä ne tehdään. Ja ovi puuttuu myös, mielellään haluaisin valkoisen vanhan oven ikkunoilla.



Kasvimaa on tehty tänään. Vielä puuttuu perunat ja kesäkurpitsat. Siemeniä jäi vielä pusseihin, jos perunalta jää paljon tilaa niin kylvän vielä sitten jotain lisää. Tuossa edessä siivousta vailla oleva mansikkamaa..ajattelin laittaa haketta noihin väleihin, jos pysyis vähän siistimpänä.



Viime vuonna istutettu valkoherukka

Luumu tai kirsikka :)

Kasvo- ja jalkanaamio


Lauma syömässä



keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kesä ja kesäbiisi

Se on kesä nyt. Ihan mahtavat ilmat. Oon ehtiny hankkia jo pienet rusketusraidat, ostaa ihania kesäkukkia ja pestä monta mattoa. Mahtavat ilmat tarkottaa tietysti meillä samalla peltotöitä. Vaikken itse osallistukkaan juurikaan peltohommiin on tämä raskasta aikaa siltikin, kun toinen on kokoajan pois ja kotonakin olisi sata hommaa. Vuosien varrella oon opetellu käyttämään porakonetta, sirkkeliä, käsisahaa, naulapyssyä ja moottorisahaa. Nyt alkaa peltohommat olla jo hyvällä mallilla, olikohan se niin, että 12 ha on kylvämättä..toivotaan lämmintä kesää, lämpimillä sadekuuroilla :)

Tässä videossa on mahtava kesäfiilis. Mulla jää tuo kertosäe soimaan päähän..toivottavasti teillekkin :)


Bändiin voi tutustua paremmin osotteessa

Heidän musiikkia pääset livenä kuulemaan vaikkapa Provinssirockissa Seinäjoella.


Kanat on päässeet pihalle nauttimaan auringosta. 



Kaikki lampaat on päästetty nyt pihalle. Osa äideistä hullaantui vihreästä heinästä niin, että unohtivat lapsukaisensa sisälle. Kaikki on keritty ja karitsat ovat saaneet korvamerkkinsä. 

Tuisku on tuttuun tapaan hyvin innostunut ja kiinnostunut lauman kasvamisesta. Tuisku on ottanut lampaat omaksi perheekseen ja pitää heistä huolta. Kun Tuisku hirnuu, lampaat vastaavat ja juoksevat Tuiskun luo.






perjantai 16. toukokuuta 2014

Perjantai aamuna



Tänään sain pitää aamun vapaata navetasta ja oon tehny kotihommia..siivousta, pyykkejä, ruokaa jne. Jouni aurasi kasvimaan ja Tuisku oli enemmän innoissaan kun minä. Laukkaa ja piehtarointia vasta auratussa maassa, kuinka ihanaa! 




Sisällä taimet odottaa kasvihuoneen valmistumista tai maan lämpenemistä. Kun nyt saisin pidettyä ne hengissä siihen asti. Muutamaan kertaan ovat ehtineet vähän kuivahtaa.

Paprikan taimet

Tomaatin taimet

Ananaskirsikan taimet

Kurkun taimet

Kesäkurpitsat ja kurkut

Amppelimansikka

Ruoaksi tein jauhelihakeittoa ison kattilallisen ja porkkanasämpylöitä. Samaa ruokaa syödään meillä melkein aina useampaan kertaan. 

Jauhelihaa ja kesäkurpitsaa

Gluteenittomat porkkanasämpylät

Pian täytyy kiiruhtaa navetalle uusia vasikoita vastaan, eilen saapui osa ja tulin navetalta vasta puoli yhdeksän aikoihin illalla. Tänään ensimmäinen erä tulee nyt yhden jälkeen ja loput sitten illemmalla. 



torstai 8. toukokuuta 2014

Ajelulla


Tänä keväänä meille on saapunut teoriakoelappusia, ajotunti merkintöjä kalenteriin, moottoripyöräkortti, sitten moottoripyörä ja kasa varusteita. Vasemmanpuoleiset ovat siis tästä talosta :) Suunnittelin itekkin kortin ajamista, mutta jos sitä koittais ensin edes kävästä kyydissä..


 Rosie ja Tuisku pääsivät tänään molemmat kärryjen eteen. Rekkaauto sattui tulemaan hiekkatiellä meidän taakse, kun oltiin Tuiskun kanssa lenkillä. Mahtava kuski odotti ja piti hyvän välimatkan meihin, kunnes päästiin kävelytielle pois edestä. Niin hyvä mieli jäi!



Tuisku tulossa vastaan kotiin palaavia

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Palju

Tälläinen saapui vapunaattona pihaan. Monta vuotta on joka kevät mietitty paljun hankkimista ja soiteltu jopa tarjouksia. On kuitenkin tultu aina siihen lopputulokseen, että pärjätään ilmankin. Tänä keväänä sitten Jouni sai soiton isältäni, että halutaanko palju vai sahataanko se kahtia. Ja tottakai haluttiin!


Palokunta kävi paljun täyttämässä vappuna. Sen verran palju vuoti, ettei ihan yksi täyttö riittänyt. Piha tulvi ja lapsilla oli hauskaa, kun leikkipaikka muuttui pieneksi lammeksi. Palju alkoi illalla pitää sen verran, että tohdittiin laittaa tulet pesään.


Illalla lapset kävivät paljussa palentumassa, ei ihan ehtineet vedet lämpenemään tarpeeksi. Hauskaa tuntui olevan siitä huolimatta :)


Tähän täytyisi tehdä vähän terassia ja seinämää tuonne taakse. Saunan takaa kulkee yleinen pururata, joten ei kovin kiva kylpemispaikka. Ei pururadalla väkeä ruuhkaksi ole, mutta joku satunnainen lenkeilijä joskus kuitenkin..

lauantai 3. toukokuuta 2014

Myytävät lampaat

 Nyt on kaikki lampaat karitsoineet. Peppikin karitsoi jo viime lauantaina. Tässä nyt kaikki myytävät lampaat. Näistä saisi esim. lemmikiksi uuhiporukan Inkeri, Suvi ja Paula. Pässiporukan Ismo, Leo ja Luther. Tai heti lampaita kaipaavalle Irinan ja Lenitan. 

Inkeri, VARATTU

Ismo, MYYTY

Suvi

Paula


Tässä Peppi lapsineen, Suvi ja Paula myynnissä

Irina, 1v. myynnissä

 Nämä kaksi nuorta uuhta, Irina ja Lenita ovat myös myynnissä. Ovat vielä keritsemättä tältä keväältä. Näillä luovutus heti.

Lenita 1v. VARATTU

Luther, MYYTY


Luther ja Leo, MYYTY

Leo, MYYTY