keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kuokkaa vailla ja muita mietteitä

Kaikenlaista on tullut touhuttua. Talvi on väistämättä tulossa ja monet työt liittyy siihen. Lampaat on keritty parisen viikkoa sitten, jotta ehtisivät kasvattaa mukavasti villaa ennen pakkasia. Lähetin parhaat palat taas kehräämö Christiinaan. Peppi ja hänen tyttärensä jäi vielä kerimättä, en ole ihan varma kuka niistä laitetaan pois vai laitetaanko kaikki, joten saavat nyt toistaisksi nauttia laiduntamisesta. Karin ja Irinan taljat tulivat muokkaamosta, tässä alla Karin kaunis talja.


Kaija-Koo & Kaino-Vieno

Tuisku
 Rehua on tehty kolmas sato. Pellot on kalkittu. Aloitettu lannanlevitys ja auraus. Uusia vasikoita on tullut kasvattamoon ja 18 kappaletta myös tähän kotiin. Kasvimaalta on nostettu loput porkkanat ja kaikki perunat. Perunan nosto oli kyllä kovaa hommaa. Eilen kuokin takapuoli pystyssä lähemmäs 6 tuntia. Muutama vuosi ollaan harkittu kunnon perunakuokan ostoa, ei olla vielä hannittu ostaa :) Pienellä fiskarssin istutuskuokalla mennään toistaiseksi.


Tänään tein jauhelihapihvejä. Mausteita lukuunottamatta kaikki on  itse kasvatettua. Laitoin taikinaan puolet lammasta, puolet nautaa, kelta- ja punasipulia, kananmunia ja mausteita.



Tein myös jonkunsortin lasagnea. Tässäkin puolet jauhelihasta on lammasta ja puolet nautaa.


Illalla oli aikaa ja hermoja pitää pieni pipotehdas. Ei mitään kauniita, liian hätänen oon ompeluhomiin, ehdin noita suoria ommellessa miettiä, että eikö tämä kone voisi kulkea vähän kovempaa..mutta, mutta ihan toimivia ovat varmaan.


Kanat ja Reino pääsivät tänään sisälle. Mukava aloittaa taas sisäkausi, kun kaikki on puhdasta. Keväällä sitä taas sitten innoissaan siirtää eläimet pihalle. 

Pysykäähän lämpimänä <3 Itsekkin kaivoin tänään kevyttoppahousut jalkaan :)

maanantai 15. syyskuuta 2014

Vaellusreissu 13.9-14.9.2014

Lauantai aamuna saavuttiin Valkeiselle ja ensimmäisenä huomattiin, että takarenkaasta kuuluu kova sihinä ja alettiin sitten renkaan vaihtoon. Rengas oli korjattavana juuri pari viikkoa sitten ja taas oli terävä kivi painunut renkaasta läpi, olisikohan siinä joku valmistusvirhe?! No rengas saatiin vaihdettua ja päästiin matkaan.


Raatejärvelle 14.5 km. Alkumatka meni rinkkoja säädellessä ja kenkiä vaihdellen. Alkuun mahtui aika pitkästi kävelyä ihan hiekka ja metsäautotietä.


Ruutanassa vaihdettiin taas kenkiä, vaelluskenkgät ja lenkkarit vuorotellen.



Reitti oli aika huonossa kunnossa osan matkaa. Todella tiheää pusikkoa, sillat oli huonossa kunnossa tai jopa välillä romahtaneet kokonaan. Tai sitten niin kivikkoista, että eteneminen oli tosi hidasta. Tuli mieleen siinä kulkiessa, että jossain taisi lukeakkin, että Peuran polun loppupätkä on heikossa kunnossa.




Reittiä on alettu luultavasti kunnostaa, koska monessa kohdassa löytyi ihan uudet pitkospuut. Tässä alla autiotuvalle on matkaa n. 400m.


Perillä! Aivan mahtava fiilis! Paikka oli aivan mahtavan näköinen. Matka oli aika sopiva, joka paikkaan sattui, mutta liikuntakyky säilyi ihan hyvänä :) Perillä alettiin sahata ja pilkkoa puita, että saatiin nuotio tehtyä ja ruoka tulille. Samalla pilkottiin puut saunaa varten. Matoja etsittiin onkeen, muttei löydetty yhtään..ensikerralla voisi ottaa muutaman matosen  taskun pohjalle.



Ilta kului tikkaa heittäen, saunoen, uiden ja makkaraa paistaen. Pimeä tulikin aika yllättäen ja puolen yön maissa oltiin autiotuvassa nukkumassa.


Aamu vakeni tuulisena. Aamutoimia, puuron keittoa ja pakkausta. Kymmenen aikoihin päästiin matkaan. Matkaa Petäjämäen ulkoilukeskukseen oli 14 km. Matka sujui hyvin, muutamia pieniä taukoja pidettiin ja ruokaa keitettiin Mustajärven taukopaikalla. Siitä oli matkaa vielä 5 kilometriä. Loppumatkasta hirvikärpäset tekivät hyökkäyksen ja kopina vain kävi.. jatkuvasti niitä sai kaivaa hiusten seasta ja paidan alta. Viimeiset kilometrit pururataa pitkin.


Hieno reissu.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Rinkan pakkaaminen


Rinkan pakkaus operaatio. Huomenna ollaan lähdössä yhden yön vaellukselle, joten tänään on pakattu tavaraa mukaan. Rinkasta löytyy alla olevat tavarat.

 Pieni ensiapupakkaus, sisältää rakkolaastareita, laastareita, sidetarpeita, desifiointiliinoja, savett-liinoja, sakset, taitoksia ja pieni lääkepakkaus, jossa kyypakkaus, kipulääkkeitä, rennietä ja allergialääkkeitä.


Ruokana leipää, sinappi, voita, makkaraa, puurohiutaleita, suolaa, pussiruokaa, pari kaakaota, kivennäisvettä, kasvissosekeitto, muutama lämpimässä säilyvä rahkapurkki ja suklaata. Kuvasta puuttuu vielä ainakin vesi, jota tarvitaan ruoanlaittoon..kaivoja ei ole reitin varrella, joten kaikki vesi on kannettava mukana tai keitettävä järvestä.


Minimaalinen turhamaisuuspussukka :)  


Lisäksi rinkkaan pääsee sandaalit, villapaita, t-paita, kerrasto, alusvaatteet, minishampoo, hammastahna ja harja, pyyhe, nessuja, makuupussi ja alusta sekä puukko.


Miehen rinkasta löytyy lisäksi nämä oleelliset tavarat. Trangia ja polttoaine. Tulitikkuja, karhunkieli, lamppu, tulukset ja kartta.


Rinkka tulee painamaan reilu 10 kiloa. Pääasiassa paino tulee nesteistä ja ruoasta. Miehen rinkka painaa vähän enemmän, noin 15 kiloa. Tavarat sijoitetaan rinkkaan niin, että painavimmat tavarat tulevat lähelle selkää. Omassa rinkassa makuupussi on alimmaisena, pienet pussukat, ruoat ja juomat keskellä ja vaatteet päälimmäisenä. Sivutaskuista löytyy pussiruoat, ruokailuvälineet ja puhelin.

Toivottavasti reissu sujuu vähän paremmin, kuin edellinen vaellusreissu. Nyt matka on suunniteltu järkevämmin ja matkaa on yhteensä n. 28km.





keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Viikonlopun touhuja ja arvonnan voittaja


Viikonloppuna oli vähän vapaa-aikaa ja tehtiin pari pientä retkeä. Kävästiin Överpurmossa Ilveskivellä syömässä eväitä. Tosi hieno paikka, täytyy joskus mennä uudestaan, kun on enemmän aikaa.


Koirat nauttivat myös reissusta ja kävivät kastautumassa mutasessa ojassa.


Toinen reissu tehtiin ihan kotikonnuilla. Hirvikärpäsiä löydettiin mukavasti, joten lapset halusi suorinta tietä takasin kotiin.



Nurmikko on jäänyt leikkaamatta, joten haettiin hevoset töihin. Hevosia on päästy taas liikuttamaan pitkästä aikaa. Tuiskulta vaan tipahti paisekaviosta kenkä, tehtiin toppura jalkaan siteestä ja ilmastointiteipistä, eikä ole siis päässyt lenkille mukaan. Kengittäjä on tulossa lähipäivinä laittamaan kengän takaisin. Siihen asti koitetaan pärjäillä toppuran kanssa.


Luumupuusta saatiin ensimmäinen kunnollinen sato..ihan mahtavan makuisia! Tein pienen määrän luumuhilloa jouluksi.


Lämmityskausi on avattu ja puita saa taas kantaa pian selkä vääränä sisälle. Puut vaan on vielä metrisinä halkoina pinossa, joten vielä olisi ne pilkottava ja viskottava latoon.



Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille <3 Arvonta on suoritettu ja Jouni nosti kiposta voittajan eli Miia-Rebekka, arpaonni suosi sinua, Onneksi olkoon!


Tänään on myös vietetty 9-vuotis hääpäivää. Kyllä vain aika rientää. Ensi kuussa vietetään vuosipäivää, 16 vuotta!

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kerro mielipiteesi ja osallistu arvontaan :)

Jess, kameran johto löytyi! Joku oli piilottanut sen tvtason laatikkoon. Täällä sairastelu jatkuu edelleen, pitkä tauti tuntuu olevan. Raakaa sipulia on syöty koko perheen voimin ja viime yö jopa nukkuttiin sipulit vieressä. Itse olen onneksi jo parenemaan päin ja jotain hommia oon yrittäny saada tehdyksi. 

Keltasta ja oranssia porkkanaa on nostettu maasta ja ihan kivan kokonen sato tuli. Osaa keitin puolikypsäksi ja laitoin pakkaseen.


Kaikki langat on keritty nyt keriksi..tämä homma vähän venähti, on senverran iäkkäät vyyhdinpuut, että aikaa meni niiden korjaamiseen. Langat ovat myynnissä :)


Tein ensimmäistä kertaa sosekeittoa. Tähän tuli perunaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, mausteita, voita ja kermaa. Tuli hyvää ja sopii varsinkin tälläisille nuhanenille.


Olohuoneesta lähti tapetit, eipä tuota kauan jaksanut tuumailla. Ihan lempi hommiin kuuluu tällänen purkaminen ja hajottaminen. Valmiiksi rakentaminen ja viimeistely onkin sitten ihan tylsää. Tässäkin kohteessa osa listoista on odottanut sen seittemän vuotta paikoilleen pääsyä..no nythän ne olisi irrotettu jokatapauksessa :)

Tapetin valintaa on yritetty tehdä, vaihtoehtoina värikkäät ja vähän haaleammat. Ideoita ja mielipiteitä otan innolla vastaan!

 Voisin jopa järjestää pienen arvonnan. Palkintona 3 kpl meidän lampaiden villasta kehrättyä lankakerää (harmaa, ruskea ja musta). Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin, jossa kerrot alla olevista tapeteista suosikkisi. Linkittämällä arvonnan blogiisi saat lisäarvan. Ilmota kommentissasi nimimerkki ja arpojen lukumäärä. Vastaus aikaa on keskiviikkoon 10.9 klo. 18 asti.