lauantai 20. joulukuuta 2014

20.12.2014

Eilen tuotiin kuusi sisälle, yleensä on tuotu vasta aatonaattona, mutta tänä vuonna muutettiin vähän perinteitä senkin osalta. Tänään oli vielä koulua sen verran, että lapset hakivat todistukset. Sitten on ulkoiltu ja viety osa joulupaketeista. Ihana lumisade teki maisemasta lumisen ja niin jouluisen!
Meillä oli eilinen, tämä päivä ja sunnuntai lomaa.


Jouni kävi liikuttamassa Rosien lumisessa metässä.


Sen aikana tein muutaman kalaruoan valmiiksi. Joka jouluna meillä on siikamoussea ja lohirullia. Nämä on olleet meillä kotonakin joulupöydässä niin kauan kun muistan.

Siikamousse:

400g savusiikaa
1 prk kermaviiliä
2 dl kuohukermaa
5 liivatelehteä
2 tl sitruunamehua
tilliä
sitruunapippuria
suolaa

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma. Sekoita kermaviiliin suola ja pippuri. Silppua tilli. Sekoita kermaviili ja kerma keskenään. Kiehauta siruunamehu ja liota liivatteet siihen. Kaada liivatteet uhuena nauhana koko ajan sekoittaen kerman/kermaviilin joukkoon. Lisää tilli ja savusiika. 

Meillä tämä meni vielä pakkaseen ja otetaan aatonaaton iltana sulamaan jääkaappiin.



Lohirullat:

300g kylmäsavu tai graavilohta
100g maustettua tuorejuustoa ( ruohosipuli, katkarapu..)
1 dl kuohukermaa
tilliä
punasipulia

Vatkaa kerma. Lisää tuorejuusto, tilli, punasipulit. Levitä kalafileet suorakaiteeksi tuorekelmun päälle, levitä täyte siihen. Kääri levy rullalle kääretortun tapaan. 

Tämäkin meni meillä pakastimeen, viipaleet on sitten helpompi leikata jäätyneestä rullasta.


Nyt jatketaan siivoukset loppuun ja keitetään riisipuuroa porkkanalaatikkoon. Ollaan haettu nyt jouluksi luomutilalta tankkimaitoa. Maidot alkaa pian loppumaan eli 40 litraa on saatu kulutettua jonnekkin :D Anoppi toki haki osan, mutta silti..

Eilen saatiin ihania uutisia ystäväpariskunnalta, mukava kuulla onnellisiakin uutisia välillä, Onnea vielä tätäkin kautta J & E! 


2 kommenttia: